Tarja

TarjaTulin uskoon 17.10.1997, päivä sen jälkeen, kun olin täyttänyt 53 vuotta. Tätä hetkeä, kohtaamista Jumalan kanssa, oli edeltänyt kaiken sen rakentamani romahdus, jonka olin luullut turvaavan elämäni. Olin ollut lähes 40 vuoden ajan tiukka tieteellisen maailmankuvan kannattaja, melkein ateisti. Kuitenkin vain melkein ateisti, sillä sydämessäni oli paikka Jeesukselle. Häntä olin rakastanut jo lapsena ja se rakkaus kesti kaikki kieltämisen vuodet.

Lapsen tavoin olin vuonna 1958, täytettyäni juuri 14 vuotta tullut siihen tulokseen, että Jumala on ankara, vaativa, eikä välitä minusta tai meistä ihmisistä lainkaan, paitsi tietenkin joistain lellikeistä. Jeesus sen sijaan oli rakastava, lempeä, ja ennen kaikkea, kärsinyt kauhean kuoleman ristillä Golgatalla. Koska en kertonut tästä päättelystäni kenellekään, niin kuin en mistään muistakaan sisäisen elämäni kokemuksista, kukaan ei myöskään voinut yrittää oikoa käsityksiäni.

Lapsena, niin pian kuin opin lukemaan, oli raamattu aapisen ohella ahkerasti lukemani kirja. Uskovainen isotätini, jonka luona olin asunut 4-vuotiaasta, omisti vanhan, isokokoisen, ns. kuvaraamatun, jota olin paljon selannut ja välillä pyytänyt isotätiäni lukemaan jonkun kiinnostavan kuvan tekstin minulle ymmärtääkseni kuvaa paremmin. Raamattu tuli siis tutuksi varhain ja kansakoulun 3. luokkaan mennessä olin lukenut sen ensimäisen kerran läpi. Ei siis ihme, että tulkitsin lapsen käsityskyvyllä raamatun sisältöä.

Rakkaus Jeesukseen syttyi kesällä 1951, kun vanhassa kansakoulussa, jossa asuimme Merikarvialla, pidettiin seurat. Niitä tilaisuuksia oli meillä ja Merikarvialla muissakin taloissa aika usein; herätys oli käsittääkseni ainakin Pohjanlahden rannikkopitäjissä siihen aikaan 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alkupuolella voimakasta. Sillä kesäisellä tapahtumalla oli lähtemätön vaikutus koko tulevaan elämääni. Kuoron laulaessa kaunista ”Miksi viivyit sä poluil maailman”-laulua, uskoin näkeväni valoa kuoron keskellä ja sydämeeni tulvi jotain hyvin lämmintä, itketti.  Osasin laulun hyvin, niin kuin muitakin hengellisiä lauluja, sillä isotätini lauloi usein työtä tehdessään virsiä ja  Kotimaan lauluja. Sillä kerralla kaikki kuitenkin muuttui. Nyt saatuani pitkään kasvaa uskossani ymmärrän, että Pyhä Henki kosketti silloin minua.

Pari vuotta ennen kokemustani, josta pian kerron, eräs uskovainen ystäväni soitti ja pyysi saada rukoilla perheemme ja minun puolesta erityisesti. Oli vaikeaa myöntyä, sillä tämän ystävän kanssa olin käynyt tiukkoja keskusteluja uskosta ja Jumalasta. Olin hänelle sanonut, että en hyväksynyt Jumalaa, mutta tunnustin Jeesuksen hyvyyden. Ylpeyteni oli katoamassa, ymmärsin, etten selviä yksin ja myönnyin hänen pyyntöönsä.

Puoli yhdeksän aikaan illalla alussa kertomanani päivänä olin kääntymässä kotikadultani Satakunnantielle Turussa, kun ympäriltäni katosivat ensin äänet, vilkas liikenne Satakunnantiellä, näin autojen valot valoviiruina. Olin tilassa, jota en osaa kuvata muuksi kuin toiseksi todellisuudeksi. Eteeni ilmestyi kapea, hieman hohtava, kapea polku, reunustettu liuskekivillä. Ajattelin lasten hengellistä laulua ” Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”. Sitten kuulin ylempää takaani, viistosti oikealta äänen, jonka ymmärsin olevan miehen ääni. Kuulin äänen selvästi, vaikka se ei tuntunut olevan fyysinen ääni, vaan kuin jonkin oudon suodattimen läpi tuleva. Ääni kysyi minulta: ”Oletko valmis?” Vastasin heti, niin minusta tuntui ”Olen”. En tarvinnut selityksiä, tiesin, mistä oli kysymys. Olin saanut toisen mahdollisuuden ottaa Jumalan tarjoaman armon vastaan. En epäröinyt. Sen jälkeen ääni kehotti minua katsomaan taakseni. Yritin tehdä niin, mutta hämmennyin, kun en nähnyt mitään. Mitään selitystä en saanut, eikä muuta tapahtunut ja aloin nähdä taas autojen valot ja tuntea ympärilläni lokakuisen illan viileyden.

Asunnollani jätin kassini keittiön lattialle, menin olohuoneen puusohvan viereen, polvistuin ja sanoin, kun en osannut rukoilla, jotenkin näin: ”Jumala, jos tämä tarkoittaa, että olen uskossa, anna minulle anteeksi, älä ota tätä pois”. Kellosta näin, että aikaa oli kulunut 5 minuutin matkaan 45 minuuttia.  Pari viikkoa myöhemmin tyttäreni soitti Israelista, jossa hän oli silloin muutaman kuukauden vapaaehtoistyössä. Hän kertoi iloisesti, että oli tullut uskoon ja minä vuorostani sanoin hänelle, että niin minäkin. Hän kertoi, miten uskovaiset nuoret Jadissa olivat puhuneet hänelle ja rukoilleet hänen puolestaan ja miten hän oli kohdannut Jeesuksen. Kun hän myöhemmin palasi kotiin, aloimme rukoilla yhdessä ja olemme sitä jatkaneet melko säännöllisesti tähän saakka.

Uskon alkutaipaleella avuksemme tuli Seija Lehtonen, joka rukoili puolestamme, keskusteli, kun tuli vaikeita tilanteita ja niin vähitellen vahvistuimme. Omasta kokemuksestani tiedän, että vastasyntyneet tarvitsevat hoitoa ja tukea, niin kuin oikeatkin vauvat.

Myöhemmin, vuonna 2002 perustettiin Asanna ry ja minäkin olen yksi sen perustajajäsenistä. Välillä olen kuulunut johtokuntaan, välillä taas olen ollut rivijäsenenä. Nyt kuulun Asannan ryhmään, joka kulkee ympäri Suomea julistaen, ylistäen ja rukoillen.

Rakas ystävä, älä jää epätietoisuuteen, vaan hae rohkeasti ohjausta ja tukea tuntemiltasi luotettavilta uskovaisilta. He haluavat enemmän kuin mitään muuta auttaa sinua, koska tietävät, mitä kaikkea voi meidän jokaisen eteen tulla. Etsi Jumalaa, pyydä Pyhän Hengen kosketusta, niin Jeesuksen opetus: ”Anokaa, niin teille annetaan, etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan” (Matt. 7:7) toteutuu.                                                                                                                                                                                    Tarja Laitakari

 

Sara

sara_helinTulin uskoon vuonna 1984. Tuolloin 80-luvulla elämäni oli mukavalla mallilla, oli aviopuoliso ja kaksi lasta. Olin onnellinen ja iloitsin perheestäni, oli oma koti ja kaikki asiat olivat mallillaan. Kaiken tämän keskellä kuitenkin koin sisälläni jotain kummallista kaipausta johonkin, mitä en vielä ymmärtänyt. Olin herätyksen tilassa. Raamattu puhuu siitä, että Jumala kutsuu ihmistä kahdesti ja kolmestikin pelastukseen. Tiedän nyt, että puolestani oli paljon rukoiltu. Minulla oli uskova täti ja uskova serkku, jotka olivat rukoilleet puolestani. Olin esirukousten lapsi. Kannattaa rukoilla rakkaittensa puolesta, kyllä Herra kuulee.

Minulla oli ankara isä, joka helposti suuttui meille lapsille, ja kuva Taivaan Isästä muotoutui sen mukaan. Luulin, että Jumalakin äkkipikaisesti rankaisee minua, jos teen jotain väärin, aivan kuten oma isäni. Mummuni sanoi myös, kun olimme pieniä, että Jumala heittää kuumalla kivellä taivaasta, jos emme totelleet. Minä varsinkin olin aika villi tyttö. Kyllä me silti mummusta tykättiin, vaikka vähän pelättiinkin. Mummukin tuli sitten uskoon ja lakkasi pelottelemasta.

Jumala oli minulle siis ankara ja pelottava Jumala. Tavallaan luotin Häneen ja kuitenkin minulla oli pelko siitä, että Hän rankaisee minua, ja äkkinäisesti, joskus ilman syytäkin. Aloin pelätä myös kuolemaa. Noin kuusivuotiaana olin ollut lähellä kuolemaa. Ensin sinkkimyrkytykseen ja sitten jäin auton alle ja lääkärin mukaan ihmeellisesti varjelluin kuolemalta. Siis Taivaan Isällä oli vielä tarkoitus ja suunnitelma elämälleni.

Elämäni oli kovin ristiriitaista lapsuudenkodissani. Isä joi aika paljon ajoittain ja väliajoilla teki taas parannusta ja yritti elää kunnon elämää. Se oli sellaista uskonnollista elämää, omin voimin yrittämistä. Eihän se niin onnistunut. Lapsuudenkodissani opetettiin rukoilemaan iltarukous, ja silloin joka ilta rukoilin Jumalaa. Se antoi turvallisen ja rauhallisen olon. Rukous antoi voimaa ja poisti pelkojani ainakin hetkellisesti. Sitten aikuisena ja äitinä rukoilin Jumalaa ja opetin lapsillemmekin iltarukouksen.

Elämässäni oli ollut ennen uskoontuloa erilaisia pelkoja. Varmaankin asioita, jotka johtuivat lapsena koetuista ristiriitaisista asioista. Niiden kanssa oli vaikea elää. Rukoilin iltarukouksen, mutta pelot eivät kokonaan hävinneet. Kaipaukseni kohdata Jumala jotenkin lähemmin kasvoi sisälläni.

Jos lapsena joku olisi osannut oikeaan aikaan kertoa Jeesuksesta ja siitä, että minun, ja meidän kaikkien, tulee pyytää Jeesus sydämeen, olisin varmaan jo silloin tullut uskoon. Mutta ei kukaan ymmärtänyt sitä kertoa. Ihmiset ympärilläni olivat uskonnollisia, vailla Jeesuksen sisäistä tuntemista. En minä, eivätkä muutkaan, olleet uskossa, eivät uudestisyntyneitä. Se puuttui ja sen mukana kaikki muu, mitä Jumala halusi antaa.

Vuonna 1983 joulun aikaan aloin miettiä, että onko tässä kaikki, mitä ihminen tarvitsee? Ostetaan lahjoja, leivotaan, siivotaan ja odotetaan pukkia. Jotain puuttui. Jumala näki koko ajan kaiken tämän, tiesi pelot ja ahdistukset. Uskon, että Hän aivan kuin odotti, että milloin Hän saa astua elämääni auttajana.

Joulusta kului muutama kuukausi ja sitten alkoi tapahtua. Serkkuni kutsui minut yhteiskristilliseen tilaisuuteen vappuna 1984. Lähdin sydän avoimena ja odottavalla mielellä. Silloin en vielä tiennyt, mitä oli tapahtumassa. Tilaisuudessa oli hyvä olla. Kaikki puheet ja laulut koskettivat, ja lopuksi sanottiin, että joka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle voi tulla eteen ja antaa elämänsä Hänelle. Menin ja pyysin Jeesuksen elämääni. Puolestani rukoiltiin ja sisimpääni tuli valtava ilo ja rauha.

Halusin myös löytää paikan, jossa voisin olla sanan kuulossa ja uskovien yhteydessä. Lähdin tutustumaan Turun Vapaaseurakuntaan ja koin, että siellä oli hyvä hengellinen koti minulle. Liityin jäseneksi seurakuntaan. Halusin mennä kasteelle ja kesällä minut kastettiin. (Room. 6:3,4)

Monille on käynyt niin, että synnin tunto saa aikaan sen, että alkaa kääntyä Jumalan puoleen. Itselleni tapahtui niin, että synnin tunto tuli kaiken tapahtuneen jälkeen. Jumala alkoi pikkuhiljaa näyttää minulle, mistä pitää tehdä parannusta ja kenelle pitää antaa anteeksi. On myös asioita, jotka pitää tunnustaa ja korjata. Huomasin, että olin ollut katkera isälleni ja sain Jumalan edessä antaa hänelle anteeksi. Isä oli kyllä jo silloin kuollut, mutta Jumalan edessä sain tunnustaa katkeruuteni ja vihani ja sain uskoa syntini anteeksi. Isänikin oli ennen kuolemaansa laittanut hengelliset asiat kuntoon. Elämässäni tulee edelleenkin eteen ahdistavia hetkiä, mutta Herra on nyt apunani.

Kävin ahkerasti seurakunnassa ja rukoilin ja luin raamattua ja sain opetusta siitä, että minun tulee täyttyä Pyhällä Hengellä. (Apostolien teot kertoo siitä: Ap.t. 1:8, Ap.t. 2:1-4.) Eräässä rukouskokouksessa rukoiltiin Pyhän Hengen täyteyttä, ja illan lopuksi se sitten tapahtui. Täytyin voimakkaasti Pyhällä Hengellä, puhuin uusin kielin ja iloitsin Pyhässä Hengessä.

Uskonelämäni vahvistui ja rukouskielet auttoivat lähempään yhteyteen Jumalan kanssa ja löysin omia tehtäviä, millä saatoin palvella seurakunnassa.

Olin saanut syntini anteeksi ja uskoin ne myös anteeksi. Jeesuksen työ ristillä riittää sovitukseen ja Jeesuksen veri riittää puhdistamaan kaikesta ja kaikenlaisista synneistä.

Minulle tuli voimakas halu kertoa Jeesuksesta ja todistin mielelläni Hänestä ja siitä, miten olin päässyt lapsuudenajan peloistani ja ahdistuksistani. Jumala olikin minua rakastava Isä. Olin vapaa Jumalan lapsi ja koin valtavaa iloa. ”Ilo Herrassa on minun väkevyyteni.” (Neh.8:10)

Haluni palvella evankeliumin eteenpäin viemisessä kasvoi, ja minulle avautui myös mahdollisuus lähteä Asanna-lauluryhmään, ja Asannan levyillekin laulamaan. Olen kulkenut Asanna-ryhmän mukana puhumassa ja laulamassa.

Olen ollut uskossa yli 30 vuotta ja edelleen palaa sydämessäni halu puhua ja laulaa Herrastani. Odotan Jeesuksen takaisintuloa ja kiitän siitä, että sydämessäni on varmuus pelastuksesta. Tiedän, että kun Jeesus tulee hakemaan omansa pois, pääsen iankaikkiseen elämään ja saan olla aina Jumalan luona.

Sinullakin on mahdollisuus valita matkasi päämäärä. Missä haluat viettää iankaikkisuutesi? Älä käännä selkääsi Jumalalle, kun Hän sinua kutsuu Jeesuksen, rakkaan Poikansa, omaksi. Anna syyllisyytesi, syntisi ja epäonnistumisesi Taivaan Isän hoitoon. Jeesuksen ristintyö Golgatalla n. 2000 vuotta sitten riittää tänäänkin sinun syntiesi sovittamiseen.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)

Kaikki synnit ja sairaudet on sovitettu ja maksettu ristillä. Jeesuksen veri riittää tänäänkin puhdistamaan kaikesta synnistä.

Johanneksen ilmestys 22:17, 20-21: ”Ja Henki ja morsian sanovat:’ Tule!’ Ja joka kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” ”Hän, joka näitä todistaa, sanoo:’ Totisesti minä tulen pian’. Aamen, tule Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Aamen.”                                                                                                                                                                                                                                        Sara Helin

 

Toni

Toni Rintamäki, lauluHei, kerron sinulle, arvoisa lukija, jotain sellaista ihmeellistä, jota en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Tapahtumat saivat alkunsa noin seitsemän vuotta sitten Salossa, omassa kodissani. Ilmassa oli syksyn väreilyä ja tuulen huminaa. Asetuin aamulla tietokoneeni ääreen aivan niin kuin nytkin kirjoittaessani tätä todistusta sinulle.

Selailin erästä kirjoitusta, jossa puhuttiin Raamatusta ja sen keskeisimmästä henkilöstä, Jeesuksesta. Muistan, että pienenä lapsena olin kuitenkin uskonut, että kyllä varmaa Jumala oli olemassa, kun luontokin on niin kaunista. Nykyään on minulle aivan selvää, että Jumala on olemassa. Mutta palaan tuohon syyskuun viikonloppuun, jolloin todella jokin minussa alkoi etsiä totuutta.

En voinut uskoa siihen, että ihminen olisi jalostunut jollakin lailla ihmiseksi väitetyistä esi-isistämme, apinoista. Ne muuten rääkyvät edelleen puiden oksilla ja ihmettelevät maailman menoa. Olen ymmärtänyt, että vanhemmat toimivat opettajina lapsilleen eikä päinvastoin. Mutta minä janosin totuutta ja kerron sinulle juuri sen ja vain sen, mitä itse koin ja näin. Kun aloin lukea ihmisten kirjoituksia ja väittelyitä Jumalan olemassa olosta, tunsin suurta vetoa niihin kohtiin, jossa kirjoitettiin, mitä Jumala puhui sanansa kautta meille eli Raamatun tekstiin. Esim. jos Raamatussa luki: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”(Joh.14:6), niin oli kysymys Jeesuksesta. En käsittänyt silloin, mitä lause piti sisällään, mitä se oikeastaan tarkoitti. Raamattu sanoo, että me elämme synnin ja kirouksen alaisina syntiin lankeemuksen tähden. Tämä on siis totuus, jonka Raamattu ilmoittaa.

Nyt tiedän, että Jeesus Kristus on tie, joka vie Isän Jumalan luo ja että Hän tuli tuomaan totuuden Jumalan olemassa olosta ja tahdosta ihmisiin nähden. Hänen kauttansa ihminen saa pelastuksen ja iankaikkisen elämän Jumalan, kaikkivaltiaan, luona. Ihmisten viisaus ei riitä alkuunkaan ymmärtämään aina olemassa ollutta, kaiken elollisen Luojaa ja kaiken, alusta loppuun asti ylläpitävää, voimaa. Synti harhauttaa ihmisen pois Luojansa luota.

Sinulle, joka olet jaksanut lukea tätä kirjoitustani, haluan nyt jakaa yliluonnollisen kokemukseni uudestisyntymisestä, joka minulle tapahtui aivan sillä tavalla, kuin Jeesus puhui aikanaan ihmisille. Voit lukea itse tuon kohdan Raamatusta Uuden testamentin puolelta, Johanneksen evankeliumin luvusta kolme alkaen. Jos Jeesus sanoi, että ihmisen pitää syntyä uudesti ylhäältä, niin tuon lauseen on oltava totta tänäkin päivänä, sillä sain tuolloin, seitsemän vuotta sitten, kokea tämän uudestisyntymisen ihmeen ja totuuden hyvinkin konkreettisesti. Nyt tiedän, että Jumala johdatti minua tämän Raamatun tekstin pohjalta eräälle sivulle, jossa kysyttiin hyvinkin yksinkertaisesti: ”Ystävä, haluatko tulla uskoon?” Edessäni oli siis kaksi vastauspainiketta, ”Kyllä” ja ”Ei”. Nyt alkoi sisälläni valtaisa taistelu totuuden puolesta. Epäusko astui areenalle kuin tyhjästä. Mieleni vaelsi näiden kahden painikkeen välissä ja taistelu oli todella kova. Mutta päätin voittaa mieleni epäuskon ja painaa tuota ”Kyllä” painiketta. Tämän tehtyäni eteeni avautui sivu, jossa minua iloisesti onniteltiin uskoon tulosta ja annettiin ohjeita, miten nyt edetä asiassa.

Tunsin iloa sisimmässäni, mutta en osannut aavistaakaan, mitä Jumalalla vielä oli minulle sinä iltana varattuna. Jäin siis pohtimaan, mitä olin kokenut tuon kamppailun aikana, ja mitä nyt sitten oli tapahtuva. Muistan, kuinka olin illan suussa ripustamassa pyykkejä narulle, kun äkkiä päälleni tuli valtava ahdistus ja huusin Jeesusta: ”Anna pahat tekoni anteeksi!”. En ehtinyt lausetta kunnolla loppuun, kun tuntui, että kohoan ilmaan jonkin verran, ja kodissani tapahtui ikään kuin ilman puhdistus, tuli niin helppo hengittää. Täytyin ilolla ja kiitosmielellä Jumalaa kohtaan niin, että itkin ilosta. Kokemukseni oli täysin yliluonnollinen. Illan aikana koin muitakin ihmeitä. Aloin suihkun jälkeen ihmetellä ihoani, miten se onkaan näin merkillinen ja täydellinen ”vaate”, jossa ei ole saumoja. Tämä kaikki oli uudestisyntymisen ihmettä omassa olemuksessani. Nyt tiedän, että olin saanut syntivelkani anteeksi Jumalalta, kun uskoin koko sydämestäni Jeesukseen. Raamattu sanoo: ”Sillä, jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut” (Room.10:9). Eikö olekin ihanaa: HÄN ELÄÄ ja on meidän ainoa toivomme syntien anteeksi saamiseksi. Raamatun mukaan meistä tulee silloin Jumalan lapsia ja Jumalan perhekuntaa. Halleluja! Iloitsen siitä, että voin jakaa oman todistukseni, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on todella herätetty kuolleista. Vain Hänen kauttaan meillä on pääsy Isän luokse, kun meistä aika jättää, jos vain pysymme Hänessä. Raamattu sanoo, että maailma on pahan (saatana, persoonallinen, säälimätön vihollinen) vallassa. Ihmiset ovat myös luonnostaan pahoja ja tekevät sitä, mikä on Jumalan silmissä väärin. Jumala tulee kuitenkin vielä tuomitsemaan tämän maailman synnin tähden.

Nyt pyydänkin sinua valitsemaan kahden tien välillä. Jeesus Kristus on tie, joka vie Isän luokse iankaikkiseen ihanuuteen, kun taas ihmisen oma tie vie kadotukseen iankaikkiseen rangaistukseen, josta Raamattu puhuu hyvinkin voimakkaasti. Rukoilen sinua valitsemaan viisaasti, sillä emme tiedä päiviemme lukumäärää. Nyt on pelastuksen päivä. Pyydä syntejäsi anteeksi Jeesukselta, tulet yllättymään. Hän vastaa varmasti pyyntöösi, sillä kysymys on sinun sielusi kohtalosta. Hänellä on yksin valta pelastaa se. Vielä Raamattu sanoo, että taivaassa on juhlat, kun syntinen kääntyy. Minäkin iloitsen puolestasi, jos todistukseni kosketti sinua ja löysit uskon Jeesukseen. Jumala siunatkoon sinua!

Toni Rintamäki

Liisa

LiisaOlen kasvanut uskovassa kodissa isäni, äitini, veljeni ja kasvattiveljeni kanssa. Uskoon kasvoin pikku hiljaa. Menin naimisiin uskovan miehen kanssa ja saimme pojan, joka myös kasvoi kanssamme uskoon. Pyhän Hengen kastetta en ollut saanut. Yritin ottaa luterilaisen kirkon jumalanpalveluksista ja raamattupiireistä irti kaiken, mitä siitä oli irti saatavana, mutta kaiken kaikkiaan anti oli kovin vähäistä.

1980 luvun alussa olin eräänä sunnuntaina tulossa Turun Tuomiokirkon tilaisuudesta ja tunsin itseni niin tyhjäksi ja pettyneeksi. Kotimatkalla tuli vastaan eräs tuttu, uskova aviopari naapuritalosta ja heidän mukanaan oli minulle tuntematon saarnaaja vaimonsa kanssa. He ehdottivat, että lähtisin heille, jossa ko. saarnaaja rukoilisi puolestani. Minä lähdin, mutta kävin ensin kotona ilmoittautumassa, että olin palannut kirkkomatkalta. Kun pääsin ystävieni luokse ja puolestani rukoiltiin, aukesi taivas. Jotain, jota aina olin etsinyt, oli löytynyt. Silloin muuttui uskonelämäni totaalisesti. Olin täyttynyt Pyhällä Hengellä. Tästä lasken todellisen uskonelämäni alkaneen.

Vuodet kuluivat ja aste asteelta kasvoin lähemmäksi Jumalaa. Eräässä vaiheessa perustettiin Asanna ry ja ryhdyin yhdistyksen kirjanpitäjäksi ja rahaston hoitajaksi. Olen eläkkeellä leipätyöstäni, mutta pienen yhdistyksen kirjanpitotyöt pitävät aivoni virkeinä ja kokoukset, joita se järjestää antavat ruokaa hengelliseen nälkääni. Kotiseurakuntani on nykyään Elämän Sana, jossa myös toimin tavalla ja toisella. Jeesusta ikävöin joka hetki ja janoan Pyhän Hengen voimaa lisää, kunnes kaipuuni täytetään. Jeesus on ollut niin uskollinen.                                                                                                                                       Liisa Saloranta