Mikä on Asanna Ry?

Asanna Ry on yhteiskristillinen yhdistys, joka perustettiin 11.9.2000 Asanna - lauluryhmän julkaiseman äänitteen pohjalta. Asanna on venäjää (tosin kirjoitettuna niin kuin se lausutaan) ja se tarkoittaa hoosianna (suomeksi: auta pelasta). Yhdistyksen tarkoituksena on evankeliointi ja humanitäärisen avun antaminen mm. katulapsille ja kriisiperheiden lapsille. Näitä tarkoituksia varten tullaan käyttämään Asanna - lauluryhmän julkaisemista äänitteistä saatu voitto.

Asanna - lauluryhmä on julkaissut kolme eri äänitettä, joista ensimmäinen äänite Yksin Jeesus Kristus on Herra julkaistiin vuonna 1997. (Yhdistyksemme sai sen oikeudet lahjoituksena sen entiseltä omistajalta). Toinen äänite Kristus on noussut julkaistiin kesäkuussa 2002. Kolmas äänite Tulta, tulta julkaistiin syksyllä 2007.

Asanna Ry:n toimintaan ovat kuuluneet myös Turussa pidettävät opetusseminaarit ja Sanan ja ylistyksen iltapäivät. Näitä on järjestetty pienin poikkeuksin joka kuukausi elokuusta 2001. Jäseniä Asanna Ry:ssä on tällä hetkellä 13.

Asanna -lauluryhmä on alkanut myös käydä kutsuttuna pitämässä Sanan ja ylistyksen iltoja eri puolella Suomea monissa eri seura - ja kirkkokunnissa sekä kristillisissä yhdistyksissä vuodesta 2005. Haluamme kirkastaa Kristusta kaikin tavoin ja korottaa Hänen pyhää nimeään Hänen omiensa keskellä.



Asanna ry:
asannary( at )asanna.fi

Asanna Ry:n puhelinnumero: 02-248 6400


Palautetta kotisivujen toteutuksesta voit antaa postmasterille:
postmaster( at )asanna.fi

Copyright © Asanna Ry