|
Sofian tarina Hei! Olen 28-vuotias sairaan- ja terveydenhoitaja Turusta. Olen työelämässä ja sain juuri (2/07) vakituisen työpaikan hoitoalalta, kiitos Isälle siitä. Minulla ei ole mitään suurta tarinaa kerrottavana uskoon tulemisesta. Olen pikkutytöstä asti saanut kristillisen kasvatuksen, jonka myötä olen saanut kasvaa uskoon. Tein kuitenkin 7-vuotiaana tietoisen ratkaisun ottaa Jeesus elämäni Herraksi enkä ole päivääkään katunut. Olen Hänen armostaan saanut elää kaikin puolin hyvää elämää. Pyhän Hengen kosketuksen sain joitain vuosia myöhemmin. Kaikesta huolimatta elämässäni on ollut hyviä ja huonoja aikoja hengellisesti. Jumala on ollut kuitenkin armollinen ja virvoittanut ja antanut voimaa, kun olen ollut nääntyneenä erämaassa. Jumala on odottamalla odottanut, että sydämeni halajaisi Hänen puoleensa. Voinkin sanoa, että olen kokenut Jumalan suurta huolenpitoa elämässäni, vaikkei sitä aina itse edes osaa nähdä. Edelleen rukoilen elämässäni sitä, että Jumala voisi sytyttää sydämeni palamaan, että sydämeni palaisi Jumalan tulta. Siihen en itse koskaan omassa voimassani pysty, se on täysin Jumalan työ minussa. Jumala odottaa kuitenkin että sydämemme on valmiita vastaanottamaan Hänen tulensa. Se ei tule olemaan helppo tie, koska se tietää luopumista monista itselle rakkaiksi tulleista asioista, jotka ei ehkä ole Jumalan mieleen. Haluan toivottaa sinulle, Ystävä, oikein runsasta Jumalan siunausta!
Sofia Lehtonen sofialehtonen( at )hotmail.com |