Helene

Hei!

heleneOlen Helene Kalmari Turusta. Sain syntyä uskovaan kotiin, ja jo lapsena taivasasiat tulivat minulle tutuiksi vanhempieni kautta, olen siitä kiitollinen.

11-vuotiaana sain Jumalan armosta ymmärtää, ettei vanhempieni usko riitä siihen, että minä pääsisin taivaaseen. Minun oli itse henkilökohtaisesti päätettävä, haluanko lähteä seuraamaan Jeesusta. Olin aina uskonut Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloon, mutta nyt pyysin, että Jumalan Poika antaisi syntini anteeksi ja johdattaisi elämääni. Halusin antaa elämäni Hänen käyttöönsä. Näin lapsenuskoni vaihtui todelliseen uskoon, Jeesuksen seuraajaksi. Uskon, että Hän kuoli ristillä syntieni tähden, jotta minä sain ne anteeksi ja pääsen taivaaseen, kun Jeesus tulee takaisin. ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut niin myös sinun perhekuntasi.” (Apt.16:31)

Lähetystyö oli myös tullut minulle läheiseksi lapsena, sillä enoni oli nuoruudessaan ollut lähetystyöntekijänä vaimonsa kanssa Afrikassa. Osallistuin mielelläni kokouksiin, joissa lähetystyö oli esillä. Tunsin erityistä kiinnostusta tuota työtä kohtaan. Eräässä kokouksessa koin, että Herra puhui minulle lähetystyöhön lähtemisestä. Vähitellen ammatinvalintani ohjautui musiikin sijasta terveydenhuoltoalalle ja sen myötä kutsu lähetystyöhön vahvistui. Kätilöksi valmistautumiseni jälkeen työskenneltyäni Suomessa jonkin aikaa koin kutsun kolmannen kerran. Sanoma oli selvä: NYT! Huomasin pian sen jälkeen , miten ’ovet avautuivat’ ja valmistautumiseni Afrikkaa varten lähetyskurssin ym. asioiden kautta alkoi.

Sain palvella Herraa Länsi-Afrikassa, Sierra Leonen valtiossa n. vuoden ajan kätilön ja sairaanhoitajan työtehtävissä, jonka jälkeen lähetystyöntekijöitä evakuoitiin tuosta maasta siellä vallinneen sisällissodan pahenemisen vuoksi. Aika ei ollut helppo, mutta sain kokea paljon iloa ja valtavaa Jumalan huolenpitoa ja siunausta tuon vuoden aikana. ”Mutta onneni on olla Herraa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.” (Ps.73:28)

Tällä hetkellä työskentelen Suomen Turussa. Rukoilen, että edelleen saisin olla Jumalan johdatuksessa ja käytössä. Iloitsen, että meidän maassamme on rauha.

Onko sinun sydämessäsi rauha ja ilo? Jeesus haluaa antaa sinulle ilon ja rauhan, mikä kestää vaikka elämäsi tilanteet vaihtuvat. Hän haluaa antaa anteeksi syntisi ja vain Hän antaa elämällesi tarkoituksen. Jeesus rakastaa sinua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *